Maastopyöräni on ollut lähes vuoden lepolomalla, ensin meni runko vaihtoon ja pyörän vihdoin palattua huollosta oli vauvamaha jo sen verran iso ettei maastopyöräily enää kutsunut. Synnytyksestä palautuminen sujui fyysisesti nopeasti, mutta henkisellä puolella paluu entiseen on kestänyt huomattavasti pidempään. On ollut vaikeaa olla pidempiä aikoja poissa vauvan luota, ja useamman tunnin pyöräilylenkkejä tuli aloiteltua kunnolla vasta esikoisen puolivuotispäivän aikoihin. Muutaman testilenkin sain sentään ajettua Suomessa ennen kesälomalle suunniteltua Skandinavian turneeta.

Vähän epävarmuutta oli ilmassa, kun saavuimme loman ensimmäiseen maastopyöräilykohteeseen Trysiliin. Jännittäminen oli kuitenkin turhaa, sillä Trysilistä löytyi ajettavaa monentasoiselle harrastajalle. Mikon vahvasta suosituksesta suuntasin ensimmäisenä iltana Gullian pyöräparkkiin. Ajan jäykkäperäisellä maastopyörällä, en pompi hyppyreistä enkä oikein osaa ajaa kovin teknisessä maastossa varsinkaan ylämäkeä. Bike parkit kierrän siis yleensä kaukaa, mutta Gullian parkki yllätti positiivisesti!

Suhteellisen pienelle alueelle on rakennettu kymmeniä kilometrejä laadukasta polkuverkostoa, josta löytyy reittejä neljälle eri tasolle (vihreä, sininen, punainen ja musta). Itselleni sininen taso oli juuri sopivan vaikeaa, ja vihreä toimi myös kivasti vauhdikkaampaan ajoon. Punaista olisi ollut hauska kokeilla, mutten uskaltanut mennä kokeilemaan miten hyppyreitä saa kierrettyä ja olisinko vaan muiden tiellä. Reitit oli viitoitettu niin hyvin, ettei ajon aikana tarvinnut pysähtyä lukemaan karttaa. Tätä arvostan, koska esim. Fiskarsissa hieman harmitti kun itse ajamiseen keskittyminen välillä kärsii reittiä hakiessa ja ensikertalaisena tuli jopa ajettua muutamaan otteeseen harhaan. Suunnistustreenejä lukuunottamatta en tykkää jos koko ajan joutuu kartta kädessä arpomaan ajosuuntaa. Ei saa pidettyä lämpöä yllä ja tulee vähän sellainen olo, että pyöräilyn sijaan ollaan metsässä enemmänkin puuhastelemassa.

Gulliassa sai keskittyä ajamiseen, ja reitit tarjosivat myös hienosti vaihtelua: Oli kivikkoista polkua, mutkittelevaa flow trailia, pump trackiä, puusiltoja ja nopeaa kevyesti juurikkoista metsäpolkua. Jos ajoi kaikki siniset pisimmän kautta ympäri, niin lenkille tuli mittaa n.10 kilometriä. Pienellä varioinnilla sai kivasti ajettua 30 kilsan maastolenkin ilman että tuli liikaa toistoa.

Kävin myöhemmin samalla viikolla myös pariin otteeseen hinkkaamassa tunturiin nousevan ylämäen jonka päätepisteestä pääsi hissilaskuille. Ensimmäisellä kerralla laskin Magic Moose-nimisen hauskan flow trailin alas laaksoon, toisella kertaa kiersin koko tunturin Fjellrunden-nimistä ulkoilureittiä pitkin. Hissiä en testannut, koska tykkään tehdä aerobista treeniä ja samalla vähän töitä laskujeni eteen.

Trysilissä oli perheellisen pyöräilijän hyvä olla, ja viihdyttiinkin kylässä lopulta kolme yötä. Asuttiin Trysil Elvan campingissä n.2km päässä keskustasta, ja oli juhlaa kun lapsenvahti-vuorossa oleva pääsi suoraan kärryttelemään kaupungille kattavan kauppa-, kahvila- ja ravintolatarjonnan ääreen. Monet reissun aiemmista majoitusalueista ovat olleet niin metsissä, että vauvan kanssa on viihdytty suurimmaksi osaksi retkiauton takatilassa tai edustalla. Vaihtelu virkisti, ja sujuvoitti loma-arkeamme huomattavasti.

Koska Trysilissä aurinko paistoi ja kaikki oli helppoa, piti seuraavaksi tietysti tulla vastaan hieman toisenlaista menoa. Oppdal vaikutti hyvältä kohteelta kuvien ja Outtt-appiksen reittikuvausten perusteella, mutta paikan päällä ainakin omat ajopäiväni olivat täynnä vastoinkäymisiä. Puitteet olisivat kyllä kohdillaan, on hienoa avotunturia ja vanhaa vaelluspolkuverkostoa mutta jotenkin oli vaan hankalaa. Sekin toki vaikuttaa, että nyt kun ajan lenkkini yksin tulee helposti pupu pöksyyn jos tunturissa ei moneen tuntiin näy ristinsielua, mobiilikenttä katoaa ja polku on niin hailakkaa ettei tiedä onko enää edes oikealla reitillä.

Käytimme Mikon kanssa molemmat Trailguide.net sivustoa, joka sinänsä on mainio yhteisöllinen reittipalvelu mutta ei aina kertonut koko totuutta polun nykyisestä kunnosta tai edes ajettavuudesta koska reittikuvaukset ovat päiväämättömiä ja greidaukset aika subjektiivisia. Kaverin (tai vankemman itsetunnon) kanssa ajellessa risk appetite olisi suurempi, ja varmasti Oppdalistakin löytyisi hyvää ajettavaa mutta paljon mitään helposti löydettävää ja kestoltaan ennakoitavaa maastolenkkiä tuntui olevan hankala löytää.

Samanlainen epävarmuus lepää myös tunturin bike parkin päällä, jonka hissi on auki vain kun fb-sivuilla näin ilmoitetaan. Kylä saattaa toki vaan olla kesäaikaan sen verran hiljainen ja maastopyörä-skene pienemmän piirin harrastelua, ettei turistille ollut ihan Trysilin veroisia palveluja tarjolla. Turisti ei voi tästä pahoittaa mieltään, mutta uutta maastopyöräreissua Oppdaliin ei ainakaan samalla yksinajo-konseptilla taida tulla tehtyä. Parasta antia olivat tällä kertaa 16km/1,5h ylämäki mutkittelevaa hiekkatietä pitkin avotunturiin Ørkelsjön mökille ja Stortrollrundan-niminen lyhyehkö metsälenkki kylän liepeillä.

Oppdalissa yövyimme IMI Stolen nimisessä leirikeskuksessa, joka ei ollut varsinainen camping alue mutta tarjosi autopaikan lisäksi karavaanarille kaikki peruspalvelut. Sijainti oli meille hyvä, koska pyörällä pääsi 2km asfalttisiirtymällä lähes suoraan poluille. Pyrimme aina majoittumaan niin, ettei autoa tarvitsisi lenkeille lähtiessä siirtää vaan lapsen kanssa päivää viettävä vanhempi voisi jäädä aamutoimien jälkeen leiriin ilman mitään ylimääräistä säätöä.

Pyöräilijän Skandinavian turneeseen kuuluu tietysti myös Ruotsin klassinen ”Alppi”kohde Åre. Tämä kohde oli reissun huipentuma varsinkin Mikolle, koska downhill-reittien valikoima on sekä laaja että haastava ja tehokas hissijärjestelmä varmistaa että aikaa säästyy itse ajamiseen. Åren päivillemme osunut helleaalto vei hieman treenitehoja, eikä oikein jaksettu pyörittää kahden treenivuoron päiviä kun iltapäivälle osui aina ne päivän kuumimmat tunnit. Kävin ensimmäisenä päivänä testaamassa Björnenin uuden XC-parkin. Oli helppoa, vähän liiankin kanssa – mutta keskeneräistä teosta ei saa arvioida joten on jäätävä seuraamaan mihin suuntaan Björnenin parkki tästä kehittyy. Tämän kesän polut olivat todella helppoa ja tasaista, vauhdikasta ajoa pääosin metsässä. Koko polkuverkoston pituus on kuitenkin vain n.6km, joten aika nopeaan oli polut ajettu läpi.

En itse oikein löytänyt Åresta mieluusta pyöräiltävää, mutta tunturin polkuverkosto tarjosi hyviä polkujuoksureittejä. Valikoin niistä omalle aamupäivävuorolleni keskivaikean 13 kilometrin lenkin, joka kulki alun nousun jälkeen hyvän matkaa avotunturissa ennen pitkää laskua alas kylään. Maisema ylhäältä oli komea, ja olisi täällä voinut useammankin reitin juosta mutta tällä kertaa kuumuus vei voiton naisesta.

Åressa tuli testattua kaksi campingiä, Åre Camping sekä Duved Camping. Ensimmäinen oli sekä ruuhkainen että likainen, jälkimmäinen rauhallinen ja siisti joten siinä viihdyimme lopulta kolme yötä. Norjassa campingejä kiertävän kannattaa jo Suomessa aktivoida Swish-niminen maksusovellus, koska varsinkin miehittämättömät leirintäalueet maksetaan usein sen kautta.

Tässä kolmen keskuksen vertailussa Trysil pesi muut 6-0, mutta arvio perustuu toki hyvin pitkälti omaan harrastetaustaani ja elämäntilanteeseen. Varsinkin Trysilistä ja Åresta jäi sellainen fiilis, että maastopyöräily tulee vielä kasvamaan lajina paljonkin ja tuomaan balanssia hiihtokeskusten sesonkivaihteluihin. Suomessakin toivoisi otettavan mallia Trysilistä, jossa harrastuspaikat on tehty niin että koko perhe pääsee mukaan liikkumaan ja nauttimaan ulkoilusta monipuolisen lajin parissa.