Lyngen taisi näyttää meille ihan parhaat puolensa tänä pääsiäisenä. Muutamaa viikkoa ennen reissua oli ollut lämmin vesisadejakso, mutta sen jälkeen ehti pakastua ja dumpata juuri sopivasti uutta lunta, jotta päästiin laskemaan uutta puuteria. Vanha heikko lumikerros piti vyöryvaaran kolmosen tasolla, mutta mitään vyöryuutisia ei pääsiäisen ajalta kuulunut eikä meidänkään retkillä tullut havaintoja, joten olosuhteet näyttivät olleen verrattain stabiilit. Vain viimeisenä reissupäivänä keli lämpeni reilusti plussan puolelle, lumi muuttui raskaaksi aiheuttaen akuankkavyöryjä. Isompia ei osunut kohdalle, mutta lumikiekkoja sai laskiessa väistellä.

Lyngen on kyllä mainio puuhapuisto ja tällä reissulla pääsi harrastamaan vähän kaikkea talvitoimintaa kätevässä paketissa: talvitelttailua, skinnailua, laskemista, jääkiipeämistä ja harjannekiipeilyä.

Reissu oli Suomen Alppikerhon pääsiäistapaaminen, mihin osallistui kaiken kaikkiaan yhteensä n. 20 henkeä, joista osa tosin oli vain muutamia päiviä mukana.

Ensimmäiseksi kahdeksi yöksi skinnattiin n. 5 km:n matka leireilemään Jägervatnetin itäpuolelle lähemmäksi puurajaa. Ensimmäisenä päivänä skinnattiin Trollbreenin jäätikölle. Toinen päivä avautuikin lumisateisena, jolloin teimme lyhyemmän skinnailun lähimäkeen leiristä ja siirryimme illaksi sisätiloihin.

Leiristä siirryimme majoitukseemme Fastdalenissa. Rakennus on entinen koulu, joka toimii nykyään kylätalona. Edullinen ja ihan toimiva majoitus noin 15 hengen seurueelleemme.

Kolmantena reissupäivänä suunnattiin suositulle Rörnestindenille. Lumisateen jälkeisenä päivänä siellä riittii kuitenkin hyvää laskulinjaa ihan kaikille.

 

Sitten väliin vähän muuta: Lähdettiin tsekkaamaan Villen kanssa Lyngenin jääkiipeilytarjontaa. Aamu meni vähän pitkäksi ja sopivan putouksen kiikarointi tieltä käsin kesti sen verran, että päästiin vasta puolen päivän maissa lähestymään kohdetta: Iselvfossen, VI5. Lähestyminen oli perusnorjalaista skutsitetsausta hangessa jyrkkää mäkeä ylöspäin. Vaikka meitä edellä oli mennyt Rollolaiset Alhonsuot, minkä ansioista ei tarvinnut ihan koko matkaa hakea reittiä (vain silloin kun eksyttiin ihmisten jäljiltä hirven jäljille), lähestyminen vei reilun tunnin ja melko paljon voimiakin. Koska edellä menevät kiipeilijät pudotteli kohtalaisen paljon jäätä, päätettiin lähteä nousemaan putouksen vasemmanpuoleista haaraa. Ei se kyllä paljon auttanut, kun ylempää jäät sinkoili ihan koko putouksen leveydeltä. Sen verran hidasta oli meidän kiipeäminen, että päästiin vain noin puoleen väliin putousta kun alkoi hamärtää. Eipä siinä auttanut muu kuin palata abalakovien kautta lähtöruutuun. Ville kävi paria päivää myöhemmin Elisan kanssa ottamassa putouksesta menestyksekkään revanssin. Toppi oli kyllä jo kuulemma aika jännässä kunnossa…

Jääkiipeilypäivän jälkeen oli tarpeen ottaa vähän kevyemmin. Käytiin skinnaamassa läheisen Koppangsbreenin jäätikön laitaan. Ajatuksena oli että käydään Koppangstindenillä, jos jaksaa. Mutta jos ei jaksa, ei ole pakko. Lumi ei ollut kummoista, näkyvyys ei ollut hetkellisesti ihan optimaalinen eikä jaksettu, joten ei sitten menty huipulle. Päivä oli enemmänkin sightseeing-reissu jäätikön alaosaan. Bonuksena takaisin tullessa solan exitistä löytyi oikein mukava lasku. Päivän saldona oli noin 5 tunnin reissu, josta aika tasan puolet oltiin paikoillaan ja puolet edettiin. Eli ihan juuri niin kuin suunniteltiinkin.

 

Viimeisen päivän ohjelmassa oli nousua läheisen Goalborrin huippua kohti. Tarkoituksena oli nousta varsinaiselle huipulle, mutta lopulta ehdittiin vain esihuipulle. Sohjolumi yllätti kiipeilijät. Keli oli jo yöllä lämmennyt ja lämpeni pitkin päivää. Nousu lumista kiviharjannetta irtokivineen oli odotettua haastavampi ja hitaampi. Mutta hieno alppikiipeilyhenkinen nousu kaiken kaikkiaan. Tämän tyyppistä olisi kiva päästä tekemään hieman useammin kuin kerran viidessä vuodessa.