Olin arponut lähteäkö vaiko eikö Miksun ja Kossun matkaan Haltille Uudeksi vuodeksi Suomi 100 v juhlavuoden päätteeksi. Nyt ei voi olla kuin iloinen, että lähdin! Toivottavasti tämä kuvailu ja kuvat välittävät edes pienen osan siitä mitä kaamosvaelluksemme tarjosi.

Miksu ja Kossu ajelivat autolla pohjoiseen, mutta koska pääsin matkaan noin vuorokausi myöhemmin, niin otin Helsingistä aamulennon Kittilään, josta jatkoin matkaa bussilla Kilpisjärvelle. Lennon saapumisen ja bussin lähdön välillä oli n. 1,5 h aikaa, jonka vietin Levillä. Kahvila Soma tarjosi maittavan lounaan sekä kuumaa vettä termospulloon ja nalgeneen.

Bussi on oikein toimiva ja toki perinteinen tapa siirtyä junalta tai lennolta vaelluksen lähtöpisteeseen. Muoniossa oli pidempi pysähdys ja Karesuvannossa vähän lyhyempi. Hyvin ehtii tankkaamaan ennen perille saapumista. Kilpisjärvellä taidettiin olla hieman etuajassa ja kuljettaja jätti minut luontokeskuksen parkkipaikalle, jossa oltiin sovittu tavata Miksun ja Kossun kanssa. Se ei taida tällaisella linjalla olla niin tarkkaa missä kohti matkustajat haluaa pois bussista ja kyytiin. Miksu ja Kossu olivat juuri viskelemässä tavaroita ahkioihinsa kun sanoin hei heit bussikuskille.

Kun ahkiot oli pakattu ja skinit suksissa, niin lähdettiin nousemaan Kilpisjärveltä kelkkauraa pitkin. Koska lähdimme vasta joskus puoli viiden maissa niin oli jo ”pimeää”. Ilmassa oli kosteutta ja lumikiteitä, mutta kuun valossa näki kuitenkin hyvin. Ensimmäiseksi yöksi hiihdeltiin Saarijärvelle, jonne matkaa kertyi n. 10 km. Reitti oli  helppoa kelkkauraa ja olimme perillä joskus yhdeksän maissa. Matkalla ihailtiin tähtitaivasta ja lumikaarta. Se on kuin sateenkaari, mutta on väritön ja muodostuu lumikiteistä ja kuunvalosta.

Saarijärvelle päästyämme yllätys oli suuri – autiotupa oli aivan täynnä. Kolme henkeä oli jos siirtynyt varaustuvan puolelle ja kolme telttaan. Minulla oli varaustuvassa paikka varattuna, joten majottauduin sinne. Miksu ja Kossu menivät suosiolla telttaan. Hyvän yön valitsivatkin telttailuun, koska tämä oli varmaankin reissun kylmin yö. Pakkasta oli ainakin -20 astetta.

Seuraavana aamuna lähdimme rapsakassa pakkasessa kohti Kuonjarjohkaa kesävaellusreittiä myötäillen. Reitti käy n. 100 m korkeammalla kuin talvinen huoltoura. Alkuun saakin kavuta pitkän tovin ylämäkeä ennen kuin päästään Kuonjarjoen uomalle. Kuonjarjohkan tuvalla pidettiin lounastauko, josta jatkettiin kohti Meekonjärveä.

Otsalamppujen avulla laskimme Meekonjärven varaustuvan suuntaan. Pimeässä saa olla tarkkana, että löytää varaustupaa ennen olevan joen ylityspaikan. Tai ei nyt varsinaisesti ollut ihan pimeää vaikka päivänvaloa ei enää ollut. Ilta oli pilvinen, mutta lähes täysi kuu toi pilvien takaakin lumiseen maisemaan niin paljon valoa, että eteneminen oli mahdollista.

Seuraava päivä, kuten koko loppureissu, oli jo lauhempaa. Lämpötila vaihteli jotakuinkin -10 – 15 asteen välillä varmaankin. Kaikilla tuvilla ei ollut lämpömittareita, joten ihan tarkalleen ei tietenkään tiedetä. Mutta ei ainakaan enää tuntunut kovin kylmältä. Oikein sopiva keli hiihdellä rauhallista tahtia.

Meekonjärveltä lähdettiin seurailemaan vanhaa kelkkauraa kohti Pitsusjärveä. Ennen Pitsusjärveä otettiin maisemareitti ja hiihdettiin Pitsuskönkään vierestä.

Lounastauko pidettiin Pitsusjärven tuvalla, josta jatkettiin Haltin tuvalle. Loppumatka taitettiin taas ”pimeässä”. Reitti on kuitenkin suhteellisen selkeä, joten Haltijärvi löytyi helposti. Itse tupaa jouduttiin hieman tihrustelemaan, kun oli vaikea erottaa mikä on kivi ja mikä on mahdollisesti rakennus. Vaikka tavallaan kuun valossa näkee hyvin, esim. etäisyyksiä on vaikea hahmottaa.

Haltin tuvalla vietettiin kaksi yötä vuotta vaihtamassa. Uudenvuoden aatto vietettiin tuvalla lepäillen ja syöden.

Talvella voi joutua lumihommiin ennen kuin pääsee puuhommiin. Haltin tuvalla vesihuolto toimii, kun läheinen kaltio pysyy sulana.

Noin kymmenen maissa illalla lähdettiin nousemaan Haltin huipulle. Yö oli mitä hienoin. Lähdes täysi kuu, tähtitaivas, ympärillä luminen maisema, kovan hangen päällä vähän uutta pehmeää lunta. Ja revontulia! Aluksi ihan perussettiä. Juuri ennen huippua revontulet yltyivät loimottelemaan väreissä ja kieppumaan yläpuolellamme. Omalla kamerallani niitä oli turha yrittää kuvata, joten ihmettelin ja ihailin valoshowta ihan vain livenä.

Olimme huipulla vähän ennen puolta yötä. Koska Meekonjärvellä ja Haltin tuvalle ei ole matkapuhelinkenttää, niin soittelimme kotipuoliin ja harrastimme pientä sometusta. Kenttä oli kuitenkin sen verran heikko ja näpit jäätyivät tuulessa aika tehokkaasti, joten sometus jäi varsin lyhyeksi. Vain välttämättömät FB- ja WA viestit matkaan ja sitten taas ihmettelemään maailmaa ympärillä. Kummasti siinä tunti vierähti huipulla revontulia ihaillessa, postilaatikolla käydessä, soitellessa, somettaessa ja muutamaa rakettia ampuessa. Kun vuosi oli vaihdettu niin laskettiin kuunvalossa tuvalle. Remmisiteillä se oli reissun jännin hetki.

Paluu tapahtui jotakuinkin samaa reittiä: Haltilta Pitsusjärvelle lounastamaan ja sieltä Meekolle. Pitsusköngäs ohitettiin tällä kertaa itäpuolelta kesäreittiä mukaellen. Koska tähän suuntaan on melko paljon loivaa alamäkeä, niin olimme Meekolla jo joskus neljän maissa vaikka oltiin lähdetty Haltilta vasta noin kymmeneltä. Toiseen suuntaan matkaan kului aikaa jokunen tunti kauemmin.

Tässä kohtaa vaellusta alkaa olla tuvallesaapumisrutiinit hanskassa. Noin 20 min siitä, kun oltiin tultu tuvalle niin kaminassa oli tulet, lumet sulamassa vedeksi ja rommikaakaot kupissa.

Illan mittaan arvottiin seuraavan päivän matkaa: Mennäänkö vain Kuonjarjohkalle vai Saarijärvelle asti? Vai niin pitkälle kuin huvittaa ja yövytään teltassa? Taidettiin päätyä telttavaihtoehtoon. Meekonjärven laaksosta kun oli noustu, niin keli muuttui kuitenkin niin pilviseksi ja sumuiseksi, että näkyvyys katosi lähes kokonaan. Kaikki ympärillä oli valkoista ja päivän kääntyessä iltapäivän puolelle, sinistä. Tällaisessa kelissä on helppo mennä tuvastakin ohi. Löydettiin kuitenkin Kuonjarjohkan tuvalle, jossa lounastellessa ja iltapäivän hämärtyessä todettiin, että eipä tuonne ole oikein järkeä lähteä enää etenemään, kun ei vaan näe yhtään mitään. Samaan tulokseet päätyivät myös pari muuta hiihtäjäryhmää ja autiotupa tulikin taas täyteen. Olin kuvitellut, että tähän aikaan vuodessa näissä maisemissa ei muita näy, mutta väärin kuvittelin.

Seuraava aamu oli edelleen pilvinen, mutta päivän valjetessa näkyvyys parani. Hiihtelimme aika reipasta tahtia Saarijärvelle, jossa pidettiin lounastauko, ja siitä Kilpisjärvelle. Saarijärvellä delegoitiin Miksun Sannille googlata meille joku majapaikka yöksi Kilpisjärvelle. Sanni löysikin meille hinta-laatusuhteeltaan erinomaisen majoituksen Kilpisjärven tunturimajoista. Nimi ja nettikuvaus ei luvannut ihmeitä, mutta mökki oli todella viihtyisä ja toimiva. Päädyimmekin jäämään myös toiseksi yöksi ja käymään seuraavana päivänä Saanalla. Ei tänne Käsivarteen kuitenkaan tule ihan yhtenään matkustettua niin mieluummin vietettiin ylimääräinen päivä täällä kuin etelämpänä.

Päätös käydä Saanalla osoittautui hyväksi, koska seuraava päivä oli taas kaunis, pilvetön päivä. Pikkurepuilla kapuiltiin huipulle, otettiin tarpeelliset kuvat ja laskettiin alas. Osan alastuloa oli mukavasti muutama sentti pehmeää lunta kovan hangen päällä, missä oli hyvä harjoitella tunturisuksilla laskemista.

Tällaisella hiihtovaelluksella tulee oltua ulkona koko päivän aamupimeästä iltapimeään niin että näkee kaikki kaamospäivän värisävyt. Myös käsivarren avotunturimaisema on ihan vertaansa vailla. Retki oli niin hieno, ettei sitä pysty oikeasti sanoin eikä kuvin kertomaan. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan itse. Toivottavasti itse pääsen ensi vuonna uudelleen.