Talvi 2019-2020 jää varmasti mieleen. Ensimmäisen kerran elämäni aikana jouduin kokemaan asuinpaikkakunnallani lumettoman talven. Todella outo kokemus. Ilman lunta ei kuitenkaan tarvinnut olla. Lapissa oli ennätysluminen talvi ja teimmekin kaksi perhereissua Luostolle ja Ylläkselle. Olimme ensin vuodenvaihteessa kaamosta katsomassa ja toisen kerran reissasimme pohjoiseeen maaliskuussa keväthangille. Tämän reissun aikana outo talvi sai entistäkin oudomman päätöksen. Koronavirus kulkeutui Kiinasta Eurooppaan ja Suomeen ja Lappi kuten koko maanosa sulkeutui. Talvikausi jäi kesken ja kevään reissu Alpeille tekemättä. Sen sijaan asetuimme kotiin odottelemaan parempia aikoja. En tiedä tuleeko mitään vastaava ikinä enää vastaan, mutta ainakin tämä talvi tulee tosiaan jäämään mieleen.
Joitakin huomioita kuitenkin tästä oudosta talvesta. Vaikka Suomessa ei lunta paljoa näkynytkään koko talvena Lappia lukuunottamatta, niin laskettelurinteet olivat auki yllättävänkin hyvin aivan etelärannikkoa myöten. Kausi alkoi melko normaaliin aikaan joulukuussa ja olisi jatkunut varmasti ihan yhtä normaaliin tapaan keväällä, jos koronavirus ei olisi kautta katkaissut. Oli myös aika mielenkiintoista käydä talven aikana muutama kerta Vihdin hiihtokeskuksessa, kun golffarit pelailivat samaan aikaan golfia vihreillä väylillä. Sellaista on tottunut näkemään lähinnä jossain Sveitsissä.
Oli myös hauska tehdä kaksi melkeinpä identtistä reissua Lappiin. Ensin reilu viikko Luostolla ja sitten muutama päivä perään Ylläksellä. Asuin lapsena muutaman vuoden Sodankylässä ja ensimmäiset tunturit jotka muistan ovat Luosto ja Saariselkä. Erityisesti Luostolla ei ole kuitenkaan tullut käytyä aikuisena kertaakaan ja vieressä olevalla Pyhälläkin vain kerran. Itse Luosto ja myös koko Pyhä-Luoston alue oli kuitenkin todella positiivinen yllätys. Lapin suosituimmat keskukset alkavat olla aivan liian ruuhkaisia sesonkiaikaan. Leville ei tulisi mieleenkään mennä ruuhkaisina aikoina ja Ylläkselläkin alkaa olla väkeä jo turhan paljon. Luosto oli kuitenkin sekä vuodenvaihteessa että maaliskuussa paikka jossa pääsi kokemaan ihan oikeaa Lapin rauhaa.
Pyhän offarimahdollisuudet ovat tietysti kaikille tutut, mutta Luosto oli tässä suhteessa todella positiivinen yllätys! Tietysti kelit sattuivat kohdalleen. Pehmeää lunta riitti molemmilla reissuilla. Luostolla on kuitenkin kelistä riippumatta paljon hyvää laskettavaa rinteiden ulkopuolella ihan jo hisseiltä ja vielä enemmän, kun jaksaa vähän skinnailla. Rinnealueen pohjoispuolella on huipulta lähdettäessä ensin loivempaa tunturia ja puolivälin jälkeinen metsä taas on mukavan jyrkkää ja lumi pitkään pehmeää lumisateen jälkeen. Ja hienoa on se, että hissistä voi hypätä pois juuri puurajan yläpuolella ja näin ollen pääsee kovallakin pyryllä laskemaan metsälaskuja joko rinteiden pohjoisen puolen metsikössä tai sitten rinnealueen keskellä. Ja jos metsälasku ei innosta, niin tunturin huipulta tai Aurinkohissiltä pääsee rinnealueen eteläpuoleiseen kuruun, jossa pääsee laskemaan puutonta offia ja fiilis on jo kuin isommillakin rinteillä.
Jos sitten omistaa skinit, niin hienoja laskuja on entistä enemmän. Sekä Luoston että Ukko-Luoston länsi- ja itärinteet ovat erinomaista laskettavaa. Jyrkkyydeltään ja profiileiltaan mukavaa offaria. Tunturin etelä- ja pohjoisrinteet taas ovat sopivan loivat skinnailla ylös. Ja kun ottaa majoituksen sopivasta paikasta niin aamulla voi lähteä ”kotiovelta” skinnailemaan ja illalla laskea takaisin vaikkapa saunan lämpöön ilman sen kummempaa auton tarvetta. Tunne on myös jotenkin hieno, kun hiljalleen skinnailee kohti Ukko-Luoston huipulla olevaa sääpalloa. Tammikuussa tein sen kovassa pakkasessa auringon kajastaessa pimenevässä illassa eteläisellä taivaanrannalla ja laskin jo pimeää itärinnettä otsalampun valossa takaisin majapaikkaan. Todella upea tunne! Samoin kuin maaliskuun kirkkaassa kevätauringossa upeiden maisemien ihastelu vaikuttavan sääpallon juurelta. Luosto on mielestäni todella hieno tunturi!
Kun tutkii Luoston alueen kaavoitussuunnitelmia, niin huomaa, että alueen kehittämiselle on ilmeisesti Sodankylän kunnan puolelta asetettu koviakin toiveita. Koko tunturialueen itäreuna on kaavoitettu laskettelurinteille. Saisihan siihen tietysti ihan hyväprofiilisia rinteitä ja ne varmasti kasvattaisivat Luoston houkuttelevuutta. Vielä, jos Pyhä ja Luosto pääsisivät sopuun yhteisestä hissilipusta, niin alue olisi jo täysin varteenotettava kilpailija Ylläkselle vielä kun hiihtoladutkin ovat alueella erinomaisia. Toisaalta laskettelurinteet Ukko-Luoston itärinteillä kyllä hieman pilaisivat tunturin nykyistä maagista tunnelmaa. Siitäkin huolimatta, että länsirinteet jäisivät edelleen offilaskijoiden valtakunnaksi. Vaikea sanoa mikä loppujen lopuksi olisi Luoston kannalta parasta, mutta itse aion kyllä vierailla Luoston ja Pyhän alueella entistä enemmän tulevina talvina.
Toinen talven ”pääkohde” oli Ylläs, jonka laskumahdollisuuksista rinteissä tai niiden ulkopuolella on ehkä turha tässä enää kirjoittaa. Niistä on tullut itsekin kirjoiteltua paljon jo aiemmin ja ”kaikkihan” ne tuntevat muutenkin. Maaliskuun reissulla oli tarkoitus osallistua 7Summitsiin ja siitä olisi juttu varmasti pitänytkin kirjoittaa, mutta tällä kertaa koronavirus päätti, että tapahtumaa ei järjestetä. Ehkä sitten ensi vuonna.
Hauska ja nostalginen juttu kevään Ylläksen vierailun osalta oli kuitenkin majapaikkamme eli Tunturihotelli, jossa olen ollut joskus pienenä poikana Karjalan liiton majan aikoihin. Tunturihotelli onkin varsin tunnelmallinen hotelli, mutta ehkä vanhaa tunnelmaa on jäljellä vähän liikaakin. Hotelli kaipaisi ehkä pientä modernisointia, mutta koronasta huolimatta oli varsin hauska juttu majoittua vanhassa Karjalan liiton majassa taas pitkän ajan jälkeen.
Tämän talven laskuista voisi ehkä mainita vielä sen, että viime talvena aloittamani lumilautailu alkoi sujua jo niin hyvin, että uskalsin rinteiden ulkopuolellekin. Syksyllä ostamani Salomon Super8 -lumilauta tuntui alusta asti ”omalta” ja laskeminen kehittyi toistojen lisäksi varmasti myös oman laudan ansiosta. Luostolla pääsin laskemaan jo puuteriakin ja onhan se fiilis upea, kun pääsee liukumaan laudan kanssa pehmeässä ja hieman syvemmässä lumessa!
Mutta loppuun talven tärkeimmät jutut. Ensimmäinen on se, että vaimoni Päivi pääsi vihdoin viimein hyvään laskemisen alkuun huolimatta parin talven takaisesta epäonnistuneesta lajin aloituksesta minun opastuksella. Niin se tekee ihmeitä, kun osaava henkilö opettaa. Ja aivan loppuun se kaikkein tärkein. Viime syyskuussa maailmaan putkahtanut seuraava sukupolvi eli Oliver-poika pääsi aloittamaan uransa suksilla Thulen suksikärryillä jo tammikuussa ja maaliskuussa homma jatkui. Katsotaan joko ensi talvena päästäisiin edes seisomaan omille suksille…
Kiipeilysohlot 